Paluun festareille tekevä Mikael Gabriel nähdään Aura Festeillä

Juhlavuotta viettävä Aura Fest lisää ohjelmistoonsa paluun tekevän Mikael Gabrielin sekä turkulaisen Evelinan.

Yksi Suomen valovoimaisimmista artisteista, Mikael Gabriel, julkaisee lauantai-iltana 7.3. uuden singlensä Löytäjä saa pitää. Uutta musiikkia alkoi syntyä viime kesänä, kun Mikael oli matkalla Tokiossa.

”Loma kaikesta on tehnyt mulle hyvää. Elämä on tuntuu erilaiselta nyt, kun on saanut kunnolla levättyä. Uus musiikki alkoi syntyä ihan itsestään ja sen tekeminen on tuntunut todella hyvältä. Nää mun uudet biisit on syntynyt valojen täyttämässä Japanissa ja keskellä metsää Suomessa. Kaks hyvin erilaista paikkaa, mutta joissa kummassakin tunnen olevani kotona. Löytäjä saa pitää on ensimmäinen biisi joka tehtiin ja se tuntui myös oikealta valinnalta ensimmäiseksi sinkuksi mun seuraavalta albumilta”, kertoo Mikael Gabriel.

Mikael Gabriel on yksi Suomen suosituimmista ja valovoimaisimmista artisteista. Hän on julkaissut uransa aikana viisi menestyksekästä albumia ja useita hittisinglejä, kuten KipuaÄlä herätä mua unestaRiippumatto ja Lennokki. Suoratoistopalveluissa Mikael Gabrielin kappaleita on kuunneltu yli 200 miljoonaa kertaa ja hän on noussut lukuisia kertoja Spotifyn listaykköseksi.

Evelina nousi julkisuuteen alunperin osallistuttuaan The Voice of Finland -laulukilpailuun vuonna 2012. Laulaja Evelina on tehnyt lyhyessä ajassa läpimurtonsa maamme artistien kärkikastiin. Evelinan musiikki on sekoitus urbaania poppia, r’n’b:tä sekä hiphoppia. Evelina osallistui suosittuun Vain Elämää -televisio ohjelmaan vuonna 2018.

Evelina tuli myös suuren yleisön tietoisuuteen Mikael Gabrielin kanssa tekemällä hitillään Honey, jota on streamattu Spotifyssä jo yli 17 miljoonaa kertaa. Lisäksi hitit Kylmii Väreitä sekä Sushi ovat soineet ahkerasti. Evelina oli myös ensimmäinen artisti, jonka debyyttialbumi (24K) streamasi platinaa ennen julkaisua. Evelinan uusin kappale Hitaasti on soinut ahkerasti radioissa sekä Spotifyn Suomen TOP50 soittolistalla.

JULKAISTUT ARTISTIT 2020
MIKAEL GABRIEL
SANNI
JUBËL (SWE) 
PYHIMYS
EVELINA
CLEDOS
GASELLIT
TEFLON BROTHERS 
GETTOMASA 
PORTION BOYS 
+ lisäyksiä tulossa!

LIPUT
Kahden päivän lippu 89,90€
Kahden päivän VIP lippu 169,90€
lippu.fi/aurafest

Psst! Olethan huomannut että S-etukortilla kahden päivän lippu saatavilla etuhintaan 84,90€ – etu lunastettavista fyysisistä myyntipisteistä kautta maan. Etu voimassa 30.6.2020 asti.

Lue myös nämä

Kiitos Aura Fest 2023 – nähdään taas kesällä 2024!

Turun Kupittaanpuistossa järjestettiin Aura Fest 11.-12.8.2023. Jo 13. kertaa juhlittu festivaali keräsi viikonlopun aikana Turkuun yhteensä 12 000 kävijää oheistapahtumineen. Aura Fest järjestetään jälleen 9.-10.8.2024.

VIP-lippujen ennakkovaihto

Missä: Ravintola Samppalinnassa Milloin: Torstaina 10.8. klo 15-19 – Ennakkovaihdossa vaihdetaan ainoastaan VIP-lippuja. Normaalit liput luetaan kerran päivässä tapahtuman porteilla. – Yksi henkilö voi vaihtaa