Aura Festin lipunmyynti on ennätysvauhdissa! Kaupunkifestivaali päättää Turun festarikesän Kupittaanpuistossa ensi viikolla 9.-10.8. 

Nyt on aika kaivaa tanssikengät kaapista ja valmistautua ensi viikkoon. Pian on käsillä Turun kesän upein viikonloppu kun Aura Fest käynnistyy Kupittaanpuistossa! Hoida oma lippusi kuntoon ja tule kanssamme juhlimaan!

“Yhdeksännen kerran järjestettävä Aura Fest suosii tänä vuonna erityisesti kotimaisia artisteja, mutta mukana on myös kaksi mielenkiintoista kansainvälistä DJ-nimeä. Erityisesti Pendulum on herättänyt valtakunnallista kiinnostusta. Kotimaisista esiintyjistä kärkiniminä Turussa nähdään erittäin suurella tuotannolla kesäfestivaaleja kiertävä kotimaan ykkös-duo JVG, Vuoden Emma-gaalan pöydän putsannut Pyhimys sekä Reino Nordin. Olemme asettaneet kävijätavoitteeksi Aura Festille tänä vuonna yhteensä 12 000 kävijää oheistapahtumineen. Lipunmyynti on tällä hetkellä reilusti, noin 15% edellä viime vuotta, eli uuden kävijäennätyksen toteutuminen näyttää erittäin todennäköiseltä. Aura Fest on selvästi ottanut paikkansa Varsinais-Suomessa perinteikkäänä kesäkauden päätösfestivaalina. Festivaali on myös tänäkin vuonna ikärajaton. Laajat VIP- ja anniskelualueet ovat K18. Panostamme entisestään erityisesti alueen oheispalveluihin ja oheisohjelmaan.”
-Tommi Mäki, promoottori Aura Fest

Päiväkohtainen ohjelma | Aura Fest 2019 | Kupittaanpuisto

Perjantai 9.8.

15.00 Portit auki: DJ Sweedy
16.00 Ellinoora
17.30 Lukas Leon
19.00 Evelina
20.45 Gasellit
22.00 Pendulum DJ Set
00.15 JVG

PERJANTAI JATKOT: Yökerho Studio
Kymppilinja
DJ Sweedy
Salazar Pakyo

Lauantai 10.8.

14.00 Portit auki: DJ Sweedy
15.00 Reino Nordin
16.45 Nikke Ankara
18.00 Sak Noel (USA)
19.15 Aleksanteri Hakaniemi
20.45 Gettomasa
22.15 Petri Nygård
00.15 Pyhimys

LAUANTAI JATKOT: Yökerho Studio
Kube
DJ Sweedy
Salazar Pakyo